Tuula Komsi Riisitunturin kansallispuistossa Kuusamossa keskittyneenä luontokuvaukseen.

Synnyin ja kasvoin Helsingin Eirassa. Sieltä perheemme muutti Kruununhakaan, ja myöhempiä kotikulmiani olivat mm. Länsi-Pasila, Alppila sekä Haaga. Olen elänyt melkein koko aikuisikäni Helsingissä, joten stadilaisuus tulee aina olemaan osa identiteettiäni, vaikka nykyisin asun Kangasalla. Isäni on myös paljasjalkainen helsinkiläinen, kun taas äitini juuret ovat Pirkanmaalla, Hämeenkyrössä, jossa nuorenpana vietin kesiä Päivikkö-nimisessä herttaisessa rintamamiestalossa. Myös Kymenlaaksossa Valkealassa sijaitseva kesämökki ja sen ylväs luonto on piirtynyt ikuisesti sielunmaisemaani.

Elämäni kolme tukipilaria ovat - perheen ja ystävien lisäksi - luonto, taiteet ja osallistuminen. Luonto on elämässäni mukana joka päivä: en voisi elää ilman metsää ympärilläni, ja kaikkea mitä se tarjoaa: ravintoa, virkistystä, kauneutta ja noita kamerallakin lähestymiäni pieniä ystäviä, metsän siivekkäitä ja hännäkkäitä asukkaita. Luontokuvaus on rakkain harrastukseni.

Muista taiteenlajeista taas on tullut ammatteja. Kouluttauduin Helsingin Konservatoriossa pianonsoitonopettajaksi, ja elätin itseni pitkään säestäjänä, pianistina ja soitonopettajana. Jossain vaiheessa musiikki vaati rinnalleen myös sanallista ilmaisua, ja pääsin Helsingin yliopistoon opiskelemaan yleistä kirjallisuustiedettä, filosofiaa, kieliä sekä muita humanistisia aineita, ja valmistuin filosofian maisteriksi. Nykyään työni muodostuu kirjoittamisen ja kirjallisuuden opettamisesta, käsikirjoitusten arvostelusta sekä käännöstehtävistä.

Kotikaupunkini vaihtui Helsingistä ensin Tampereeksi, josta puolisoni kanssa muutimme nykyiseen asuinpaikkaamme Kangasalle. Uuteen kotikuntaani kiinnyin nopeasti, mutta edelliset kotikaupunkini Tampere ja Helsinki tarjoavat kuitenkin edelleen työn ja toimeentulon.

En silti aina ole työskennellyt pelkästään taidealoilla, vaan työkokemukseeni kuuluu nuoruudenvuosilta aivan tavallisia töitä: siivousta, jäätelönmyyntiä, astioiden keruuta, jopa pankissa olen ollut siirtelemässä papereita - sen kaltaista työnkuvaa tuskin nykypäivän pankkimaailmassa enää on.

Olen ylpeä ihan kaikista työpaikoistani, sillä arvostan työtä, toimeliaisuutta ja yhteiskuntaan osallistumista. Toimeliaisuus ei tarkoita itsetarkoituksellista touhottamista, vaan nimenomaan oman panoksen antamista yhteiseen kekoon. Se voi olla palkkatyötä, jota soisin kaikille kohtuullisilla ehdoilla riittävän, mutta myös muunlainen toiminta yhteiseksi hyväksi on korvaamatonta. Kotona tehtävä työ, vapaaehtoistyö, toiminta kansalaisyhdistyksissä tai ihan vain yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuminen, mikä edellyttää omatoimista tiedon hankkimista. Sen sijaan henkinen passiivisuus, rahallisen hyödyn maksimoiminen itsetarkoituksena, elämän täyttäminen roskaviihteellä, minä-minä -asenne sekä suoranainen laiskuus tuhoaa yhteiskuntaamme. Työtön ei toki ole itse syyllinen työttömyyteensä, mutta laiska ja passiivinen antaa niiden mekanismien kaikessa rauhassa jatkaa myyräntyötään, jotka ovat hänenkin haitakseen toimineet.

Jotta jaksaisimme ylläpitää yhteiskuntaamme ja toimintaamme yhteisen hyvän puolesta, meidän on hoidettava myös itseämme. Ja siinä tulevat avuksi nuo kaksi muuta tukipilaria, taide ja luonto. Toivottavasti luontokuvani, joista maistiaisia näillä sivuillani, tuovat edes ripauksen siitä voimasta, jonka nuo maisemat ovat minulle antaneet.